sunnuntaina, marraskuuta 30, 2014

Viikko 48

Tällä viikolla en ole oikeen kameraa kantanut mukana missään. 


Tämä kuva on viime viikkonlopulta. Istuttiin lauantai ilta kotona, syötiin mutakakkua kermavaahdon kanssa ja otettiin vähän viiniä tai mitä tuo nyt oli, en muista enää :D


Rakastan kynttilöitten polttamista varsinkin joulun alla. On niin ihana tunnelma, kun on kynttilöitä, jouluvaloja ja muita joulukoristeita <3


Maanantaina vietettiin Henrikin kanssa vapaa päivää yhdessä. Käytiin kaupoissa ja lidlistä ostamassa muffinssi ja kaneli pulla. Illalla keitettiin teetä ja istuttiin sohvalle kattomaan elokuvaa. Ihanan rauhallinen koti-ilta. Nyt kun ollaan muutettu yhteen niin oon huomannu, että minusta on tullu sellanen koti hiiri. Rakastan, kun saan olla rennoissa vaatteissa kotona ja katella telkkaria, käydä ilta lenkeillä ja olla vain ilman mitään suunnitelmia. 

Tähän viikkoon on kuulunut myös kaksi Oulun reissua. Torstaina mulla oli koulutusta Jäälissä ja eilen käytiin äitin ja ellun kanssa shoppailemassa Oulussa. Ajettiin ensin kaupunkiin ja kierrettiin siellä kaupat, kodin anttila ja sitten ajettiin Ideaparkkiin. Ideaparkissa oli niin paljon autoja, että osa oli parkkeerannu autoteille ja nurmikoille. Meki jouduttiin auto jättämään nurmikolle. Ideaparkki oli mulle ainakin jotenki pettymys. Ootin jotain enemmän. Oulusta tarttu mukaan vain yks mekko/tunika ja pieni tuoli eteiseen. 


Tässä on vaatteet, jotka tilasin hm:n alesta. Vasemmalta katottuna kaks ensimmäista paitaa makso 10€ ja tuo viiminen paita oli muistaakseni 6€, jos en ihan väärin muista. Sitten tilasin tuon huulikiillon, mutta sille en muista hintaa, oisko ollu pari euroa suunnilleen.



Näissä kuvissa oon lähössä väsyneenä kohti Oulua. 

Tilasin myös ne kengät, mutta ne tuli perjantaina ja en ehtinyt niitä hakemaan. Huomenna käyn hakemassa ne ja laitan sitten niistä kuvia. Eipä tällä viikolla ole mitään sen ihmeellisempää tapahtunu. Nii joo käytiin perjantaina kattomassa asuntoa haaparannalla. Asunto oli niin täydellinen ja täysin remontoitu sisältä, mutta talo ulkoa ja millasta juttua oon siitä kuullu niin jouduttiin sanoa ei. Tänä iltana ollaan menossa kattomaan vielä yhtä asuntoa haaparannalta. Saapi nähä tuleeko meistä vuoden vaihteessa ruotsalaisia :D hahha :D

Nyt oon viettäny vapaata viikonloppua pitkään aikaan. Mukavaa on ollu. Nyt me aletaan vähän siivoilemaan ja ootellaa soittoa, että päästäänkö kattomaan asuntoa tänään. Huomenna alkaa joulukuu ja ensimmäinen luukku aukeaa. Rauhallista sunnuntain jatkoa kaikille! :)

maanantaina, marraskuuta 24, 2014

Haaveena hauva

Sain oman koiran vuonna 2011, kääpiösnautseri Kiira. Kiira tietenki oli koko perheen lellikki. Nyt kun muutimme asuntoon johon ei saanut koiria ottaa päätimme, että kiira jää vanhempieni luokse.

Ollaan asuttu tässä 6 viikkoa ja minun hauva kuume jatkaa vain nousuaan. Oon haaveillu toisesta koirasta jo pitemmän aikaa. Nyt kun kanssamme ei asu yhtään karvaturria, on koira kuume kasvanut kovaa vauhtia. Ollaan nyt alettu etsiä asuntoa johon voi ottaa koiran ja mieluiten haaparannalta.

Ollaan menossa kahta asuntoa katsomaan. Saa nähdä tuleeko näistä meille koti ja kasvaako perheemme. 

Ensin ollaan mietitty millainen koira. Pieni, keskikokoinen tai iso? Pitkä tai lyhyt karvainen? Trimmattava? Millainen harrastus mahdollisuus? Millainen luonteeltaan? Pentu tai aikuinen? Puhdasrotunen tai sekarotunen? Kysymyksiä mihin on pitänyt vastaus löytää on paljon. Nyt on kuitenkin löytynyt sopiva rotu. 

(Kuva lainattu netistä)

Eli nyt me etsitään suomenlapinkoiran pentua! Oon lukenut koirasta paljon ja selaillu erilaisia sivuja, myyntipalstoja jne. Pentua ei vielä ole löydetty, koska ensin pitäisi asunto löytää. Ollaan myös päätetty, että pennun ei tarvi olla täysin puhdasrotuinen, mutta mielellään sais olla. 

Nyt etitään sopiva asunto ja vuoden vaihteessa sitten tällainen suloisuus. Jos teillä on tiedossa suomenlapinkoiran pentuja niin laittakaa kommenttia tai sähköpostia osoitteeseen emiliaheikkila@outlook.com. 

Nyt lähen suihkuun ja nukkuun, että aamulla jaksaa töihin. Mukavaa alku viikkoa kaikille!

...emppuuu

lauantaina, marraskuuta 22, 2014

Vapaa päivä

Tänään mulla on ollut vapaa päivä. Rakastan niitä aamuja, kun saa nukkua pitkään ja kun herää voi vain käpertyä viltin alle ja katsoa tv:tä tai olla tietokoneella. Yhtäkkiä huomasin kellon olevan jo puol 1 ja yheltä piti olla äitiä hakemassa. No äkkiä vaatteet päälle, hiukset kiinni ja autoa käynnistään. Siinä meni se ihana rauhallinen aamu... Käytiin äitin kanssa täyttämässä kirppari pöytä, ruokakaupassa ja systeemissä. 

//1. Makuhuoneen ikkunasta näkyvä sisäpiha. // 2. Ensimmäinen jouluvalo. Ostin tuon torstaina, kun käytiin halpahallissa, hinta oli muistaakseni n. 20€



Tämän ihanan muumi kannun ostin kans halpahallista. Oon ihaillu tuota pitkään ja nyt löysin sen tarjouksesta hintaan 19.90€ 



Nyt oon ollut tunnin kotona. Ei huvittanu tehä mitään kummosempaa ruokaa, mutta onneks pakkasesta löyty grandiosa-pizza. Tuo biff & bearnaise on niin hyvää. Harmi, ettei sitä saa muualta kuin ruottin puolelta. Tai en oo ainakaan muualta löytäny. 

Nyt aattelin ottaa pienet päikkärit ja kun hellu tulee suunnataan ikeaan. Pyysin viime postauksessa postaus ideoita. Mulla ois nyt suunnitteilla, että jos tekisin my day-postauksen ja postauksen blogeista mitä luen. Miltä kuulostais? Muitakin ehdotuksia saa laittaa.

Hyvää viikonlopun jatkoa!
....emppuu

torstaina, marraskuuta 20, 2014

Uus ihanuus



Tämmönen tabletti käytiin eilen ostamassa. Citymarketista tuli sellaset kupongit ja niissä oli tuo tabletti 89€ ja oikea hinta tuolla oli 145€. Eihän tuo mikään huippu merkki oo, mutta välttää meidän käytössä. Ostettiin tuo niinku toisillemme joululahjaksi :)

Mulla ei mitään erikoisempaa kirjoteltavaa ole. Tänään oon ollu aamun töissä 7 tuntia vaikka piti olla vain 2 tunnin päivä, mutta eipä se haittaa. Sen jälkeen oon käyny äitin kanssa shoppailemassa joulu juttuja, mutta niistä kuvia myöhemmin.

Me etitään nyt henkan kanssa asuntoa haaparannalta. Joo muutettiin tähän kuukausi sitten. Ei olla oikeen viihdytty ja haluttais ruottin puolelle. Ollaan ens viikolla menossa kattomaan kahta asuntoa hapitsulta niin saa nyt nähä jos sopiva löytyis. Siitä lisää ens viikolla.

Nyt jatkan telkkarin kattomista ja blogien selailua. Toivoisin teiltä postausideoita ettei aina oo vain kuulumisia. Laittakaa kommenttia, jos haluatte jotain tiettyä postausta.

Mukavaa loppu viikkoa!

....emppuuu

tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Laiskottelua

Olen pari päivää vain laiskotellut kotona. Eilen kävin puoli tuntia tekemässä ruottin näytön koulussa. Opettaja antoi arvosanaksi vahva kakkonen ja kertoi että melkein kolmonen. Meen joku päivä uusimaan sen kokeen ja koitan korottaa kolmoseen. Meillä on siis asteikko 1-3. Tänään oon sen verran saanu tehtyä, että imuroin koko asunnon ja kävin shoppailemassa äitin ja Ellun kanssa.


1. Oon pitkään haaveillut ikean tuomosesta isosta taulusta. Nyt sattu löytyyn facebookin kirppari sivulta tuo taulu halvalla niin pakkohan se oli kotiuttaa. Paikkansa se löysi sohvan yläpuolelta. // 2. Jotain joulusta meilläki jo on. Ostin tänään kaks tuomosta söpöä tonttua. 


//1-2. En oo ikinä ollut mikään teen ystävä, mutta tänä syksynä rakastuin tuohon mandariini-appelsiini teehen. Se on niin ihanaa. Sekaan vähän sokeria ja hunajaa! rakkaus <3 // 3. Aamupalaksi teetä ja jukurttia banaanin ja mandariinin kanssa. Ihania tämmöset aamut, kun saa vain maata sohvalla lukea blogeja, kuunnella musiikkia ja katsoa telkkari. Ihaninta on rauhalliset aamut, kun saa vain olla. // 4. Minulla on kaksi työtä joissa kynsilakan käyttö on kielletty. Nyt oon kaks päivää ollu vapaalla niin pakkohan se oli heti lakata kynnet ja käyttää koruja. Tuo kynsilakka on yks mun lemppareista. Se tuoksuu niin hyvälle ja väri on pinkki.

Tämmöstä tällä kertaa. Huomasitteko jo että arvonnan voittaja on julkaistu? Nyt jatkan blogien lukua, teen h&m:ltä tilauksen ja lähen sitten unille. Hyvää yötä kaikille!

...emppuu

Arvonnan voittaja



Paljon onnea Sohville! Olen laittanut sinulle sähköpostia. Kiitos kaikille osallistujille. Voisin tehdä toisen arvonnan joulu-tammikuussa. 

....emppuu

perjantaina, marraskuuta 14, 2014

14.11-14

Näin se taas nopeasti viikko vierähti edellisestä postauksesta. Viikkoon on mahtunu työtätyötäkoulua ja työtä. 

Lauantaina kuitenkin meillä oli työpaikan synttäribileet. Oon siis rajalla kauppakeskuksessa töissä ja kauppakeskuksella oli 6-vuotis bileet. Lauantaina menin aamulla ensin töihin ja töistä kauhealla vauhdilla laittautuun. Sitten takasi töihin siivoamaan (oli muuten hauska näky kun kaikki siivosi juhlavaatteissa ja korkkareissa), että iltavuoroki pääsee juhliin ajoissa. Juhlissa oli tosi hyvä ruoka ja juomaa oli tarjolla. Juhlista sitten päädyttiin vielä jatkoille umppariin. Hauskaa oli!

Julkasu kelposia kuvia ei ollu montaa. 


Kuvat vähän huono laatuisia puhelin kuvia.


Minunki oli pakko ostaa, kun sattu kaupassa tulemaan vastaan :D aivan ihanan tuoksusia.

Nyt oon pari päivää ollut kauheassa flunssassa, töihin on kuitenkin mentävä. 
Vielä ois huomiseen asti aikaa osallistua arvontaan. Tästä pääset siihen postaukseen. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

...emppuu

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2014

Kuulumisia eiliseltä

Tässä vähän kuvia eiliseltä. Ei oikeestaan oo mitään erikoista sanottavaa eilisestä niin laitan vain kuvia tällä kertaa.






Syötiin eilen pita kebabia. Oli kyllä hyvää :D ei vain näytä kuvissa niin hyvältä.







Tämmöstä tällä kertaa. Palataan asiaan viimistään viikonloppuna. Mulla on huomenna ja perjantaina aamu+ilta niin ei oo paljon aikaa kuvailla tai kirjotella. Osallistukaa kaikki arvontaan!

... emppuu

tiistaina, marraskuuta 04, 2014

Kaikki osallistumaan arvontaan.

Nyt teen blogini ensimmäisen arvonnan.


Ohjeet on siis nämä:
Yhden arvan saat: kommentoimalla tähän sähköpostiosoitteesi ja minkä takia sinun tulisi voittaa.
Toisen arvan saat: liittymällä lukijaksi blogiini.
Kolmannen arvan saat: Seuraamalla minua instagramissa tai linkkaamalla arvonta postaukseni esim. omaan blogiisi.

Kirjoita myös monella arvalla olet mukana arvonnassa ja jos linkkasit postaukseni niin linkkaa tähän osoite mihin linkkasit arvonta postaukseni. Sinulla on siis mahdollisuus olla mukana kolmella arvalla. 

Arvonta päättyy 15.11 ja voittaja julkaistaan viimeistään 17.11 miten nyt kerkeän. 
Onnea kaikille arvontaan!

maanantaina, marraskuuta 03, 2014

Risuja ja ruusuja blogistani

Nyt toivoisin kaikilta teiltä palautetta blogistani. Olen muutellut ulkonäköä vähän erilaiseksi. En ole itse vielä oikein tyytyväinen ja toivoisin teiltä apua että tiedän mitä vielä lisään, mitä muutan ja mitä poistan. Keskiviikkona julkaisen blogini ensimmäisen arvonnan. Toivottavasti mahollisimman moni osallistuu siihen. 



Nyt vain kommentilla antamaan parannus ehdotuksia. Postaus ideoita otetaan myös vastaan.

Rento maanantai

Tänään oo käyny taas shoppailemassa. Mukaan tarttui sellanen ihana lumisade lyhty, hiusten kuivaaja ja ruoka tavaroita. Minua on jo pitempään haluttanu syödä tortilloja ja tänään vihdoin jaksoin tehä. Energiaa ei kuitenkaan löytynyt niin paljon, että ois jaksanu mitään kauheasti tuohon laittaa. Tyydyin vain jauhelihaan, salattiin, kurkkuun, juustoraasteeseen ja tuohon kastikkeeseen. Hyvää oli nuinkin. 


                  


                        

Tää vain on niin parasta b&j:tä. En oo syöny varmaan puoleen vuoteen, mutta nyt oli pakko ostaa. Tuon on mun lemppari maku.

                         

Nyt lähen hakemaan vanhemmilta autoa lainaan. Huomenna sairaalalle iltavuoroon.
Koitan huomenna keritä kuitenkin kirjoittaa jossain välissä.
....emppuu

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2014

70 faktaa minusta ja arvontaa tulossa

heippahei! Nyt on kalenterissa käännetty sivu marraskuuhun. Aattelin näin marraskuun ekaksi postaukseksi tehdä 70 faktaa minusta -postauksen. Tätä minulta on pyydetty joskus aiemmin, mutta toteutan sen vasta nyt.

70 faktaa:
1. Minulla on ruskeat huikset
2.Minulla on siniset silmät
3. Minulla on 1 pikkusisko
4. Minulla on koira nimeltä Kiira, joka asuu vanhempieni luona.
5. Haaveilen koiran pennusta.
6. Tykkään shoppailusta
7. Minulla on ihana poikaystävä.
8. Olen luonteeltani ujo
9. Minulla on elämässäni paljon haaveita
10. ...myös tavotteita on paljon


11. Viihdyn kotona olemisesta
12. Käyn töissä
13. Rakastan makeita herkkuja
14. Ben & jerry's on ystävä huonoina päivinä
15. Harrastan lenkkeilyä ja jumpilla käyntiä.
16. Liikunta tuottaa hyvän mielen
17. Rakastan aurinkoa, kesää ja lämpöä
18. Tykkään talvella ja pimeällä polttaa paljon kynttilöitä
19.Tykkään hyvästä ruuasta, hyvässä seurassa tietty
20. Tykkään katella elokuvia


21. En lue juuri koskaan kirjoja.
22. En tykkää kissoista
23. Tykkään aamulla herätä vähän aiemmin, että ehdin istua aamupalaa syöden kauan
24. En kuitenkaan tykkää aikaisista aamuista
25. Pelkään pimeää
26. En tykkää olla yksin
27. Arvostan ihmisiä jotka sanovat asiat suoraan
28. En tykkää yhtään selän takana puhujista
29. Talvessa inhoan kylmyyttä
30. Tykkään kuitenkin lumesta


31. Toivon että saan elää pitkään ja terveenä.
32. Opiskelen lähihoitajaksi kolmatta vuotta
33. Valmistun siis huhtikuussa 2015
34. En osaa englantia enkä ruotsia
35. Olin kuitenkin koko viime kesän töissä ruotsin puolella.
36. Stressaan helposti varsinkin koulu jutuista
37. Minua kutsutaan empuksi
38. Olen facebook ja instagram riippuvainen. 
39. En selviäisi ilman kalenteria
40. ... tai puhelinta

41. Tykkään sisustamisesta
42. ... opiskelijan palkalla ei vaan niin kalliita sisustus juttuja ostella.
43. Oon usein aikaan saamaton ja laiska
44. Jos kuitenkin erehdyn siivoamaan niin oon tarkka ja siitä puunaamisesta ei loppua meinaa tulla
45. (horoskooppi on neitsyt) Toiset neitsyt varmaan tunnistaa itsensä myös
46. Oon rauhaton luonne ja en jaksa olla kauaa paikallaat tai tekemättä mitään. 
47. Minulla on ihania ystäviä
48. Heistä en luopuisi mistään hinnasta.
49. Täytin 18v kaks kuukautta sitten
50. Haaveilen myös omasta autosta.


51. Tykkään matkustella
52. Haluaisin myös matkustella enemmän
53. Tykkään rentoutua kynttilöiden ja teen ääressä
54. Kiireen keskellä koitan aina löytää hetken löhöilyyn
55. Huonossakin tilanteessa koitan löytää jostain jotain positiivista
56. Tykkään saada kritiikkiä, että voin parantaa tapani
57. Varsinkin blogin suhteen haluaisin risuja ja ruusuja
58. Tykkään nukkua
59. Tykkään kuunnella musiikkia
60. Musa makuni on hyvin laaja

61. Minulla on ihan kauheasti kynsilakkoja
62. Ostan aina uusia kynsilakkoja vaikka työni ja opiskeluni kieltää niiden käytön ja vapaa aikaa minulle ei juuri jää että voisin lakata kynsiä.
63. Rakastan kirjoittaa blogia, vaikka se ei viime aikoina siltä ole näyttäny, mutta ei vain ole ollut aikaa
64. Nyt järjestän aikaa, että saan kirjoitettua blogiin useammin.
65. Haluaisin oppia kuvaamaan kunnolla
66. Haluaisin myös oppia käyttämään bloggeria kunnolla ja saada kaikki ilo ja hyöty siitä irti.
67. Haluaisin blogilleni lisää lukijoita
68. Menetän hermoni herkästi jos en saa tahtoani läpi tai en saa tehdä asioita omalla tavallani
69.  Tykkään turkoosista ja pinkistä 
70. Vaatteissa yleisin väri on musta


Tässä teille tietoa minusta. Ajattelin aloittaa marraskuun tekemällä ensimmäisen arvonnan blogissani. Kerron siitä lisää huomenna. 

Toivoisin teiltä edelleen risuja ja ruusuja. Parannus ehdotukset on enemmän kuin tervetulleita.
Kiitos myös kaikille, jotka linkkasi minulle bloginsa. Olen käynyt tähän asti tulleet läpi ja liittynyt lukijaksi blogeihin, jotka minua kiinnosti.

Nyt lähen unten maille ja palataan asiaan huomenna. Öitää!

...emppuu